12 pyhää yötä (ja päivää)

Dec 26, 2021

Kautta aikojen joulun jälkeiset 12 yötä ovat olleet niin mystikoille, astrologeille, uskovaisille kuin henkisen polun kulkijoille taianomaisia. Niitä kutsutaan kahdeksitoista pyhäksi yöksi, joihin kuuluu myös päivät sekä niiden tapahtumat. Tänä aikana on mahdollisuus synnyttää uutta versiota itsestä, luoda elämäänsä tietoisesti paremmaksi seuraavalle vuodelle ja vastaanottaa informaatiota tulevasta vuodesta. Ajanjakso on 25.12. – 6.1. eli joulupäivästä loppiaiseen.

Jokainen päivä ja jokainen yö tänä periodina sanotaan heijastelevan tulevan vuoden kuukausia mikrokosmoksena. Se mitä kulloinkin tapahtuu, voi olla indikaatio tulevana vuonna samaisena kuukautena tapahtuvista asioista. Näin ollen meidän on myös mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä haluamme luoda tuleville kuukausille. Elämällä tietoisesti päivämme ja asettamalla intention öihin.

12 pyhää yötä on syntynyt siitä, kun kuun ja auringon kalenterit ovat eri pituisia. Kuun mukaisessa kierrossa on 12 kuukautta ja 354 päivää. Käyttämässämme kalenterissa, joka perustuu auringon kiertoon, sen sijaan on käytössä 365 ja ½ päivää. Pyhät yöt ja päivät ovat näiden kahden erotus. Tällöin kuun vaikutuksen ajatellaan puuttuvan, koska kuun kierto on jo täynnä.

Aurinko on fyysisesti tänä aikana heikoimmillaan, mutta kosmisesti vahvimmillaan. Sen sanotaan paistavan näinä 12 pyhänä päivänä ja yönä niin Gaian sydämeen, kuin myös jokaisen ihmisen sydämeen ja sieluun. Kosmiset säteet kutsuvat meitä nousemaan ja heräämään henkisesti, antaen mahdollisuuden toiveille 12 yön ajan. Tänä aikana voimme lähettää suoraan toiveemme planeetoille ja pyytää niitä toimittamaan toivomiamme kokemuksia ja edistysaskeleita itsessämme.

Saadaksemme mahdollisimman paljon irti tästä taianomaisesta ajasta, meidän tulee aktivoida aistimme ja pyrkiä elämään tämän ajan läpi mahdollisimman tietoisesti. Rukoukset, meditaatio, pyrkimys sisäiseen ja ulkoiseen harmoniaan ja pyhän tilan saavuttamiseen ovat näitä keinoja. Lämmin suositus kokemusten kirjaamiselle ylös, erityisesti unien ja päivien tapahtumien. Voit sitten ensi vuoden eri kuukausia reflektoida ja katsoa olivatko 12 pyhää päivää ja yötä ennusteita tulevasta. Alta voit katsoa eri päivien ja öiden teemat, joiden mukaan voit asettaa intentioita. Ne perustuvat 12 apostolin vaikutukseen maaplaneetalla.

Voit jokainen ilta asettaa itsellesi tahtotilan, toiveen, intention, millä menet nukkumaan. Ja aamulla voit kirjata unia ylös ja illalla mitä päivä toi tullessaan.

1. Pyhä päivä ja yö (25.12.) – Anteeksianto omasta epätäydellisyydestä
2. Pyhä päivä ja yö (26.12.) – Päätösten tekeminen korkeimmaksi parhaaksi, oma paras versio
3. Pyhä päivä ja yö (27.12.) – Menneistä haavoista vapautuminen
4. Pyhä päivä ja yö (28.12.) – Ison kuvan näkeminen elämässä pienten harmien sijasta
5. Pyhä päivä ja yö (29.12.) – Addiktioiden puhdistaminen ja niistä vapautuminen
6. Pyhä päivä ja yö (30.12.) – Vastakohtien tasapainotus valitsemalla rakkaus
7. Pyhä päivä ja yö (31.12.) – Vanhoista uskomuksista irtipäästäminen, rohkeus uuteen
8. Pyhä päivä ja yö (1.1.) – Uusi alku sisäisen johdatuksen tuella
9. Pyhä päivä ja yö (2.1.) – Valinta luottaa elämään ja sen tarjoamaan yltäkylläisyyteen
10. Pyhä päivä ja yö (3.1.) – Dualiteettien parannus ja irtipäästö itsessä
11. Pyhä päivä ja yö (4.1.) – Prioriteetit kuntoon, henkisten harjoitusten tärkeys elämässä
12. Pyhä päivä ja yö (5.1) – Antautuminen Divine Gracelle elämässä

Päivien teemat ja sisällöt on kirjoitettu mukaillen Rudolph Steinerin vuoden 1911 jakamasta infosta kahdestatoista pyhästä yöstä Herbert Hahnille.

Kaisa W Koskinen, Energiavalmentaja 

Energialuenta (puhelimitse)

Energialuenta on tunnin pituinen selvänäkösessio puhelimitse, jossa toimitan sulle informaatiota muilta taajuuksilta. Olen selvätietoinen, saan informaatiota usealla eri tavalla henkioppailta, tietoisuudelta ja moniulotteisilta olennoilta.

Tutustu Energialuentaan >>

TietoisuusValmennus (Zoomissa)

Saa tietoinen näkökulma oman elämän haasteeseen. Ymmärrä mitä voit tehdä ja mihin voit vaikuttaa. Shiftaa perspektiivisi isompaan kuvaan, jossa ymmärrät miten kokemus palvelee ja miten pääset asiassa eteenpäin.

Tutustu TietoisuusValmennukseen >>