Miten energia vaikuttaa elämään

energia Sep 01, 2019

Moni mieltää energian jaksamiseksi, tehokkuudeksi ja seinästä tulevaksi sähköksi. Energia on kuitenkin niin paljon isompi ja kaikkialle ulottuva juttu, mitä meidän annetaan ymmärtää.

Me ollaan muodostuttu energiasta, joka on tihentynyt fyysiseksi olomuodoksi. Myös kaikki ympärillämme värähtelee. Oma energeettinen taajuus vaikuttaa siihen, millaista meidän elämä on.

Joten vaikka olisit tähän asti henkisen kasvun polullasi pitänyt energiaa ”vain jonain vaikeesti ymmärrettävänä juttuna”, niin kerron sulle nyt, miksi se on itseasiassa tärkein asia, jonka kanssa kannattaa tehdä töitä.

Jokaisella meistä on oma energeettinen taajuus, se on kuin oma radioasema. Päätät itse, millaista taajuutta itsestäsi lähetät.
 
Universumi toimii energeettisillä taajuuksilla, kutsut luoksesi sitä taajuutta millä itse olet. Joten haluat taajuutesi tietenkin olevan selkeä ja kutsuvan luokseen haluamiasi kuuntelijoita. Eli asioita, ihmisiä ja tilanteita.

 

AJATUKSET JA TUNTEET VAIKUTTAVAT ENERGIAASI

Tosiasia kuitenkin on, että suurin osa lähettää omalta asemaltaan hyvin sekalaista taajuutta. Nimittäin ajatukset ja tunteet vaikuttavat merkittävästi omaan taajuuteen. Harva ymmärtää vielä, että kaikki ajatukset mihin käytät aikaa, vaikuttavat niin omaan tunnetilaan kuin myös energiakenttään. Jos ajattelet alhaisen värähtelyn ajatuksia, tunnet negatiivisuuden niin tunnepuolella, kuin kehossasi.

Tunteet ovat energian tulkkeja, niiden avulla saat tiedon itseltäsi ovatko ajatuksesi energiaa kohottavia vai laskevia. Kun ajattelet jotain menneisyyden ikävää asiaa tai tulevaisuuden uhkaa, voit tuntea kuinka se aiheuttaa kurjia tunteita. Kun taas siirrät ajatuksesi iloa tuottaviin, innostaviin asioihin, huomaat kuinka tunne on kevyt ja nostava. Silloin myös energiasi nousee.   

JOHDA ENERGIAASI

Jokainen haluaa elää hyvältä tuntuvaa, kevyttä ja huoletonta elämää. Meillä on kuitenkin mieli, joka rakastaa velloa muussa kuin onnellisuuden ja ilon tunnelmissa. Se tykkää luoda uhkakuvia, mässytellä menneitä ja tuottaa lisää ikävältä tuntuvia skenaarioita.

Mutta sinä johdat omaa ajatteluasi, ei mieli.

Se mihin kohdistat ajatusenergiasi, saa voimaa. Kirjaimellisesti, koska tarpeeksi kauan sitä ajateltuasi, alat lähettämään kyseisen ajatuksen energeettistä taajuutta omalta radiokanavaltasi. Ja koska universumi toimii taajuuksilla, niin saat myös luoksesi tuon tietyn taajuuden asioita todellisuuteesi.

NOSTA ITSESI ULOS ALHAISILTA TAAJUUKSILTA

Tarkoitus ei ole leikkiä yltiöpositiivista ja leikkiä ettei ikäviä asioita ole, vaan ennemminkin tunnistaa omia tunnetiloja. Kun tunnet olon olevan raskas ja suksi ei luista, niin tiedät lurpsahtaneesi alhaisille energeettisille taajuuksille.

Silloin ainoa tapa saada parempi olo ja korkeampi värähde, on ruveta tekemään töitä oman energian kanssa. Se tapahtuu helpoiten lisäämällä jokaiseen päivään asioita, joista tulee hyvä fiilis. Yksi hyvän fiiliksen tekeminen johtaa toiseen, joka johtaa taas seuraavaan. Pian huomaat energiasi nousevan ja suksi luistaa taas.

Seuraa iloa,

Kaisa W Koskinen, EnergiaValmentajasi

 
 
 

Energialuenta

Energialuenta on tunnin pituinen selvänäkösessio puhelimitse, jossa toimitan sulle informaatiota muilta taajuuksilta. Olen selvätietoinen, saan informaatiota usealla eri tavalla henkioppailta, tietoisuudelta ja moniulotteisilta olennoilta.

 

Tutustu Energialuentaan >>

5D ja vapaus webinaari

Miten pandemia on palvellut tietoisuuskehitystä. Miten rokote vaikuttaa energeettisesti. Mitä rajoitukset palvelevat. Mitä on todellinen sisäinen vapaus ja miten kuljet sitä kohden. Miten navigoit vuoteen 2024. 

Katso webinaari 19,90€ >>