Löydä oma polku uudessa ajassa

tietoisuuden uusi aika työ uusi aika Jul 01, 2024
uusi työ, oma juttu, selviytyminen,

Kun merkitys ei enää löydy itsen ulkopuolelta, sitä on alettava etsiä sisältä. Aiemmin olemme kiinnittyneet uraan, rahaan, ihmissuhteisiin, pärjäämiseen ja menestymiseen. Kun tietoisuuden laajennuspolku syvenee, motivaatio egopohjaiselle toiminnalle päättyy. Yhtäkkiä ollaankin tilanteessa, jossa vanha tapa toimia ja motivoitua eivät enää onnistu ja uusi selkeä suunta ei ole vielä näyttäytynyt.

Mitä sitten kuuluisi tehdä tullakseen toimeen, maksaakseen laskut ja ollakseen onnellinen? Usean kokemus on, että henkinen polku on suistanut elämän monella osa-alueella ahdinkoon. Sitä miettii, että mitä ihmettä on oikein tapahtunut, kun kaikki tuntuu murtuvan. Kenties työ, ystävyyssuhteet, asumiskuviot, syöminen, tavat...

Välillä luottamus sisältä löytyy asioiden järjestymiseen ja toisinaan mieli eksyttää epätoivoon. Vanha maailma alkaa houkuttaan, mutta paluuta siihen ei enää. Olet tullut liian pitkälle itsesi kanssa ja muuttunut, et pysty enää perustamaan toimintaa pelkästään pelkopohjalle. Viemme itsemme operoimaan uudesta kohdasta käsin, rakkaudesta.

SELVIYTYMISESTÄ LAAJENTUMISEEN

Asiat murtuu, sillä ne muuntuu. Siirrytään aiemmasta selviytymiseen pohjautuneesta toiminnasta laajentuneeseen tilaan, jossa aletaan luomaan täysin uutta tapaa olla, toimia ja luoda omaa todellisuutta. Siirtymä on kivulias monella tapaa. Siinä puretaan erilaisin harjoituksin kaikki, minkä pohja on ollut selviytymisessä. Samalla selviytymisteema nousee prosessissa eniten näytille, mikä on aiemmin ollut tiedostamatonta ja automaattista. Voi pelottaa enemmän kuin koskaan.

Jokaisen tietoisen polun kulkijan haasteena on löytää oma juttu, tyyli ja tapa elää ja olla. Sellainen, josta sydän riemuitsee, mikä tulee itsen läpi orgaanisesti ja mikä tukee omaa olemassaoloa haluamallaan tavalla. Uudessa ajassa motivoituminen tulee sydämestä, ei ulkoisista oletuksista, normeista tai tavoitteista. Kun jokainen toteuttaa omaa itseään, niin rakkausälykkyys on huomioinut kaikkien olevan tarpeellisia.

Yksi kasvattaa ruokaa, toinen myy sitä ja kolmas opettaa kokkaamaan sen. Jokaisella on oma rooli, jolle sydän palaa ja tekeminen on ilon sävyttämää. Mutta tämä ei pääse tapahtumaan, kun valitaan ammatit ja tekeminen selviytymispelon kautta. Valitaan mistä saa rahaa ja unohdetaan mitä sydän haluaa. Tehdään mitä muutkin ja oletetaan sen tekevän onnelliseksi. Uuden ajan ihmiset eivät tule onnellisiksi vanhan maailman tavoilla.

RATKAISU ON OLLA TÄYSIN OMA ITSENSÄ, KAIKESSA

Bashar sanoo, että meidän tärkein tehtävä ihmisyydessä on olla täysin oma todellinen itsemme. Ei mielikuviin, odotuksiin tai mielen luomiin pelkopohjaisiin ajatuksiin perustuva. Vaan täysin oma itsemme, toisin sanoen oma korkeimpamme ihmisyydessä.

Tulit tuomaan todellisen olemuksesi ihmistasolle, et leikkimään jotain mitä et oikeasti ole. Olet uniikki ilmentymä ykseyttä ja todellinen olemuksesi on upeinta mitä on olemassa. Eihän me vaadita eläintenkään muuttuvan toisenlaisiksi, vaan rakastetaan niitä juuri sellaisina kuin ne ovat. Mitä jos hevonen käyttäytyisi kuin koira, kun olettaisi sen olevan parempi? Tai koira käyttäytyisi kuin hiiri, olettaen sen olevan parempi?

Uuden ajan aikajanat ovat olemassa, mutta niitä pitkin ei ole vielä kuljettu eli tehty niistä konkreettisia kokemuksia. Ne ovat tietoisten ihmisten sydämissä visioina, kuiskauksina ja kutsuina lähteä toteuttamaan jotain uutta. Joten pelosta huolimatta luota polkuusi ja sisäiseen ohjaukseen, vaikka se välillä tuntuukin vaikealta. Tulit luomaan uutta, jotain mitä ei ole vielä olemassa sellaisena kuin sinä tulet sen toteuttamaan!

Kun kaipaat selkeyttä mieltä askarruttaviin kysymyksiin omasta suunnasta ja tehtävästä, tuen Vapaus sessiossa. Lue lisää täältä >>

VapausSessio (Zoomissa 60min)

Kun kaipaat selkeyttä ja vapautta mieltä askarruttaviin kysymyksiin, toimitan niihin vastauksia toisilta taajuuksilta korkeimmaltasi ja oppailtasi. Samalla hoidan aiheita, jotta ne liikkuvat vapauteen erillisyydestä session aikana. 

Tutustu VapausSessioon >>

Sielunpolku (Zoomissa 90min)

Selvitä galaktinen taustasi ja miksi tulit ihmisyyteen. Mitä on oma ydinenergiasi ja miten autat niin itseä, kuin muita omalla energiallasi. Ymmärrä omaa dharmaasi, elämäntehtävääsi. 

Tutustu Sielunpolkuun >>